Koiranaisesta koiria harrastavaksi äidiksi

Täällä alkaa jo pahin hulluus olla ohi! Edelleen Rommi yrittää Hillan selkään jos pääsee kosketusetäisyydelle, mut muuten se pystyy jo rentoutumaan Hillan läheisyydessä. Huomasin tossa juuri et Rommi taitaa olla laihtunu vähäsen tässä viikon sisällä.. No, kohta ei tarvi enää stressata ja voi kerätä pudotetun painon takas. Oon ollu taas vähän laiska noitten koirien ulkoilutuksen suhteen, huomaa et ne ei oo päässy purkamaan kunnolla energiaansa kun ovat alkaneet reagoimaan haukkumalla ulkoa kuuluviin ääniin. Ei olis iso vaiva ottaa pallo taskuun ja mennä läheiselle kentälle treenaamaan ja heittelemään palloa, mut jotenki päivällä ei vaan saa itseään liikkeelle (teen yötyötä ni herään yleensä vasta iltapäivällä) ja illalla on niin pimeää ettei sinne kentälle viitsi mennä ku sieltä sammuu valot klo 22. Eilen kävin pitkästä aikaa hölkkäämässä Rommin kanssa. Se on ihan kivaa muuten, paitsi että hihnan pitäminen kädessä on hankalaa hölkätessä (en omista vielä juoksuvyötä) ja mulla loppuu ku...

Silloin kun Hillalla oli ensimmäiset juoksunsa joulu-tammikuussa 2011-2012, päätin kastroida Rommin ennen seuraavia juoksuja. No, se vähän jäi ja nyt joudun taas elämään nämä muutamat päivät sekopäisen dobberipojan ehdoilla. Välillä säälittää kun toinen on niin hormoniensa armoilla ettei pysty kunnolla edes nukkumaan vaikka Hilla on toisessa huoneessa, ja välillä raivostuttaa kun se jää kotiin haukkumaan ja ulvomaan kun lähden Hillan kanssa ulos (ja naapurit tykkää). Onneksi nämä ns. tärppipäivät kestää alle viikon (ainakin viimeksi kesti), hulluksihan tässä muuten tulisi. Mutta nyt olen kyllä vakaasti päättänyt että jostain ne rahat siihen kastraatioon on revittävä, kun Rommista tuskin on jalostukseenkaan. Ihan turhaan joutuu pieni ruskuaispoika kärsimään hormoniensa takia. Hilla taasen ei ole muuttunut mielestäni yhtään juoksujen takia, samanlainen pikku hömppä se on edelleen. Jos jotain hyvää täytyy Hillan juoksuista keksiä, niin se, että onpa tullut treenailtua tottista sen kanss...