Agility - here we come!
Hei vaan, pitkästä aikaa!
Oon kertonutkin, että harrastusmotivaatio on ollut ihan hukassa. Se pysyi siellä hukassa koko vuoden. Vasta joulukuun lopussa, 30.12.2017 innostuin lähtemään epiksiin Hipun kanssa.. Jännitti ihan kamalasti mennä radalle kun ei oltu oltu lähelläkään hallia tai missään yhteistreeneissä varmaan puoleen vuoteen. Ensimmäinen ajatus oli, että kunhan koira ei karkaa radalta ni kaikki on hyvin. Osallistuttiin kaikista helpoimmille radoille, supermölleihin (hyppyjä ja putkia) sekä möllien hyppyradalle (ei keppejä) ja molemmat tehtiin kahteen kertaan. Ekan supermölli-radan suorituksen jälkeen voisi sanoa, että olin ihan äimistynyt. Vaikka rata oli helppo, niin silti ihmettelin suuresti miten lähes täydellisesti se onnistui! Molemmilla kerroilla saatiin helpot nollat. Radalla kävi viisi koiraa, me tultiin kisassa toiseksi häviämällä ajassa toiselle parsonille. Ensimmäinen kerta ikinä kun saatiin ekalla yrittämällä nolla, ja päästiin vielä palkintopallille! 😀
Möllien hyppyrata oli sitten hitusen vaikeampi ja vaati enemmän ohjausta. Siinä sitten kömmähdettiinkin, kun oma ohjaukseni on ihan ruosteessa. Ekalla kierroksella en ohjannut riittävästi ja Hippu ohitti yhden esteen, 5 vp. Tokalla kierroksella jarrutin liian aikaisin putken jälkeiselle hypylle ja Hippu jätti hyppäämättä, juos sen sijaan seuraavaan putkeen. Siitä tuli kielto ja hylky, mutta koska kyse oli möllien kisasta niin ketään ei hylätty, ja loppusaldo oli 15 vp. Suureksi yllätyksekseni muillakin taisi olla hieman vaikeuksia radan kanssa ja päästiin palkintopalleille taas! Tällä kertaa oltiin 3. / 6. Täytyy sanoa, että tämä hurja menestys antoi ihan uutta potkua harrastusmotivaatiolle. 😄
Tänään jatkettiin agilitymaisissa tunnelmissa, kaveri tarjosi paikkaansa Rannikon treeneihin, kun ei itse päässyt paikalle. Minähän sitten menin sinne, kaikkine ruosteineni, ja tykkäsin tosi paljon! Hippu teki hienosti, ja kouluttaja (jonka treeneissä en siis ennen ollut ennen käynyt) osas neuvoa todella hyvin ja kannustavasti. Mä oon ite liian epävarma ja sen takia en liiku riittävästi kun jään varmistelemaan että tuleehan se koira, täytyis vaan nyt luottaa ja lisätä vauhtia. Motivaatio on kasvanut ja usko sen myötä, kyllä me tänä vuonna kisataan vielä!
Kevättä odotellessa (tai talvea, kumpi vaan käy)...
Oon kertonutkin, että harrastusmotivaatio on ollut ihan hukassa. Se pysyi siellä hukassa koko vuoden. Vasta joulukuun lopussa, 30.12.2017 innostuin lähtemään epiksiin Hipun kanssa.. Jännitti ihan kamalasti mennä radalle kun ei oltu oltu lähelläkään hallia tai missään yhteistreeneissä varmaan puoleen vuoteen. Ensimmäinen ajatus oli, että kunhan koira ei karkaa radalta ni kaikki on hyvin. Osallistuttiin kaikista helpoimmille radoille, supermölleihin (hyppyjä ja putkia) sekä möllien hyppyradalle (ei keppejä) ja molemmat tehtiin kahteen kertaan. Ekan supermölli-radan suorituksen jälkeen voisi sanoa, että olin ihan äimistynyt. Vaikka rata oli helppo, niin silti ihmettelin suuresti miten lähes täydellisesti se onnistui! Molemmilla kerroilla saatiin helpot nollat. Radalla kävi viisi koiraa, me tultiin kisassa toiseksi häviämällä ajassa toiselle parsonille. Ensimmäinen kerta ikinä kun saatiin ekalla yrittämällä nolla, ja päästiin vielä palkintopallille! 😀
Möllien hyppyrata oli sitten hitusen vaikeampi ja vaati enemmän ohjausta. Siinä sitten kömmähdettiinkin, kun oma ohjaukseni on ihan ruosteessa. Ekalla kierroksella en ohjannut riittävästi ja Hippu ohitti yhden esteen, 5 vp. Tokalla kierroksella jarrutin liian aikaisin putken jälkeiselle hypylle ja Hippu jätti hyppäämättä, juos sen sijaan seuraavaan putkeen. Siitä tuli kielto ja hylky, mutta koska kyse oli möllien kisasta niin ketään ei hylätty, ja loppusaldo oli 15 vp. Suureksi yllätyksekseni muillakin taisi olla hieman vaikeuksia radan kanssa ja päästiin palkintopalleille taas! Tällä kertaa oltiin 3. / 6. Täytyy sanoa, että tämä hurja menestys antoi ihan uutta potkua harrastusmotivaatiolle. 😄
Tänään jatkettiin agilitymaisissa tunnelmissa, kaveri tarjosi paikkaansa Rannikon treeneihin, kun ei itse päässyt paikalle. Minähän sitten menin sinne, kaikkine ruosteineni, ja tykkäsin tosi paljon! Hippu teki hienosti, ja kouluttaja (jonka treeneissä en siis ennen ollut ennen käynyt) osas neuvoa todella hyvin ja kannustavasti. Mä oon ite liian epävarma ja sen takia en liiku riittävästi kun jään varmistelemaan että tuleehan se koira, täytyis vaan nyt luottaa ja lisätä vauhtia. Motivaatio on kasvanut ja usko sen myötä, kyllä me tänä vuonna kisataan vielä!
Kevättä odotellessa (tai talvea, kumpi vaan käy)...
 |
| Supermöllien parhaat! Kuva Koiraklubin facebook-sivulta. |
Kommentit
Lähetä kommentti