Hippu lomailee

Mulla on ihana varaäiti, 69 v, joka oli mun äidin ystävä ja tunsi mummonikin hyvin. Hänellä oli rotikka kun mä olin teini ja sen kautta aloin hengaamaan hänen kanssaan - halusin omaa koiraa jota en voinut äidin allergian takia saada ja tuo rotikka oli mulle yhtä rakas kuin oma koira olisi ollut. Rotikan kuoltua varaäiti (jota nykyään kutsutaan mummoksi) otti sitten pienen terrierin, jackrusselina se hänelle myytiin (paperiton), mutta luulen että oli wörkki kun tuli Saksasta jostain tallilta ja oli kropaltaan enemmän parsonin tyyppinen. No, joka tapauksessa, tuo terrieri oli mummon elämän valo melkein 12 vuotta, kunnes jouduttiin nukuttamaan pois viime joulukuussa. Vielä puoli vuotta myöhemminkin mummo liikuttuu kyyneliin terrieristä puhuessa, niin kovin sitä ikävöi.

No, oltiin tässä pitkä viikonloppu mummon luona, hän kun asuu eri paikkakunnalla. Mummo on koko koronakevään ikävöinyt mun poikaa, oltiin nähty viimeksi jouluna, siispä hän oli enemmän kuin onnellinen kun vihdoin uskallettiin nähdä. Viikonlopun tultua päätökseen mummo ehdotti että hän voisi ottaa Hipun joksikin aikaa. Helpottaisi mun arkea ja hän saisi seuraa. Vähän jännitti koira jättää niin kauas (omalla autolla 2,5h ajomatka), jos jotain kävisi en pääsisi kovin nopeasti apuun. Päätin kuitenkin Hipun sinne jättää.

Ajeltiin kotiin ja heti seuraavana päivänä mun olo oli kevyt! 

En ollut ihan ymmärtänytkään miten paljon stressiä Hippu mulle on aiheuttanut. Tässä vauva-arjen keskellä mulla ei ole ollut aikaa eikä energiaa antaa Hipulle riittävästi aktiviteettiä, sen käytös on huonontunut tylsistymisen takia ja mä oon väsynyt ja vihainen itselleni kun en jaksa. Välillä se suuttumus purkautuu koiriin vaikkei ne sitä ansaitse ja sit on huono omatunto. 

Mummo laittoi viestiä miten hän on onnellinen kun on Hippu seurana ja Hipun kierrokset on laskeneet siellä ja käytös parantunut kun on saanut olla kahdestaan mummon kanssa. Mä jaksoin käydä yks aamu Hillan kanssa 1,5h vaunulenkillä ja se oli jopa rentouttavaa kun ei ollut yhtä pikkuterrieriä pitämässä vauhtia yllä. Hilla nauttii saamastaan huomiosta ainoana koirana. 

Tämä oli meille kaikille aivan täydellinen järjestely! 

Nyt vaan mietityttää että muuttuuko käytös taas huonommaksi sitten kun koira kotiutuu, mutta pitää suunnitella se kotiutuminen niin että mulla on sitten energiaa lähteä puuhailemaan. Jäin myös pohtimaan sitä, että voisiko koirien välillä olla kuitenkin jotain jännitteitä mitä en ole huomannut, kun Hippu rauhoittui niin selvästi heti kun me lähdettiin?? Kun mummolla ja Hipulla on yhteiselo lähtenyt niin hyvin sujumaan, niin sillä kotiutumisella ei ole tässä kohtaa onneksi mikää kiire. Vaikka olisi kuukaudenkin siellä. Mä lataan akkujani täällä ja oon sit taas parempi koiranomistaja.