Koiranaisesta koiria harrastavaksi äidiksi

Muistin yhtäkkiä, että minähän kirjoitin joskus blogia! Kirjauduin sisään, luin vanhoja tekstejäni ja nautin hetken aikaa nostalgiasta. Mulla on kuitenkin joku sisäinen tarve kirjoittaa asioita ylös, joten päätin kokeilla josko tämän aloittaisi uudelleen. Lapsia on siunaantunut tosiaan nyt kaksi kappaletta, esikoinen on jo niin iso, että aloittaa koulun muutaman viikon päästä ja varmasti tulen kirjoittamaan myös lapsista ja lapsiperheen arjesta. Opiskelin viime vuonna töiden ohella hierojaksi, ihan vaan koska aihe kiinnosti ja mahdollisuus lisätuloihin ei koskaan ole pahitteeksi. Raha-asioista saatan joskus kirjoitella myös. Hippu 11,5v porskuttaa edelleen vahvasti, isänsä täytti juuri 16 vuotta niin toivotaan meilläkin olevan vielä vuosia jäljellä. Otimme jouluna 2022 saksanpaimenkoiran pennun laumaan, mutta valitettavasti se ei oikein sopinutkaan meidän porukkaan ja lopulta niillä meni Hipun kanssa sukset ristiin niin pahasti että tappelivat pari kertaa. Löysimme sille onneksi kuiten...

 Hillan kasvain kasvoi niin isoksi, että iho meni rikki. Se ei olisi enää parantunut ja riskinä oli tulehdus tai jopa verenmyrkytys, eläinlääkäri suositteli tutkimusten jälkeen eutanasiaa ja siihen päädyttiin turhan kärsimyksen välttämiseksi. Viikko ennen varattua aikaa oli melko kamala, itkin melkein päivittäin. Lapsi oli mukana kun vietiin Hilla viimeiselle matkalle ja vilkutti ovelta iloisesti "hei hei Hilla" kun lähdettiin. Olin surullinen, mutta helpottunut. Enää ei tarvitse miettiä onko koiralla kipuja ja nauttiiko se enää elämästään. Hilla eli hyvän elämän ja se sai rauhallisen lähdön mun vieressä. Hilla 18.2.2011-31.8.2021.  Hippu lakkasi yllättäen syömästä kun jäi ainoaksi koiraksi. No ei kokonaan. Olen aina luullut että se on ahne, mutta kun kilpailua ruuasta ei enää ole, ahneus hävisi heti. Kyllä se edelleen herkkuja kyttää, mutta ruoka kelpaa vain oikeasti nälkäisenä. Se kyllä muuten on rauhallisempi kotona, kun ei tarvitse vahtia mitä Hilla tekee, missä se menee,...

 Talvi on mennyt tiiviisti arjen pyörittämisessä - lapsi hoitoon, töihin, lapsen haku hoidosta, koirien lenkitys, ruoka ja sitten pari tuntia leikkimistä ennen kuin lapsi nukahtaa ja mä saan hetken nollata telkan edessä. Lapsi tykkää päiväkodissa olemisesta ja mä nautin töistäni, eli hyvin menee silti! Nyt kuitenkin kesä lähestyy ja kummasti huomaan löytäväni itseni etsimässä kalusteita terassille. Aluksi kuitenkin pitäisi saada rakennettua uusi terassi.  Terassimme on tällä hetkellä betonilaatoista tehty eikä se ole enää kovin tasainen. Pöydät ja tuolit keikkaa kun niitä ei saa tasapainoon laattojen päällä. Meinasin, että tänä keväänä pitäisi saada siis rakennettua puusta uusi terassi tuohon päälle ja siihen sitten uusi sohvakalusto ja/tai riipputuoli niin jo kelpaisi ilta-auringosta nautiskella! Harmi vaan että itse en osaa tehdä yhtään mitään, eli tarvitsen jonkun auttamaan ja neuvomaan. Ja täytyy vielä varmistaa sekin, että tarvitsenko taloyhtiön luvan terassin rakentamise...

 Hippu on nyt ollut pari viikkoa kotona, ja tää on ihanaa!  Lapsi alkoi Hipun loman aikana nukkua kokonaisia öitä ja mä en oo enää törkeen väsynyt koko ajan. Hipulla oli selkeästi vähän kunto huonontunut ja se oli myös lihonut, niin alussa lenkit meni leppoisasti kun ei se jaksanut vetää 😂 Käydään pari lenkkiä päivässä eikä Hippu huuda joka kerta kun aletaan tehdä lähtöä. Hippu on rennompi ja hiljaisempi, mä oon rennompi, koirat tulee hyvin juttuun ja elämä on ihanaa! (ja mä oon ottanut pari lonkeroa ennen kuin kirjoitin tämän) Mä oon alottanu juoksukunnon rakentelun taas alusta. Viimeksi pari vuotta sitten tätä tein ja olin innoissani kuinka nopeasti sain tuloksia - sit tulin raskaaksi eikä pystynyt enää hölkkäämään. Nyt oon pari viikkoa melkein joka päivä hölkänny jonkun matkan ja koko ajan jaksaa paremmin. Tää on kivaa! Tavoitteena 5km, uskaltaisko sanoa että vielä tän vuoden puolella? Välillä ottaa päähän kun on melkein päässyt siihen ns. flow-tilaan (kun alussa tuntuu si...

Mulla on ihana varaäiti, 69 v, joka oli mun äidin ystävä ja tunsi mummonikin hyvin. Hänellä oli rotikka kun mä olin teini ja sen kautta aloin hengaamaan hänen kanssaan - halusin omaa koiraa jota en voinut äidin allergian takia saada ja tuo rotikka oli mulle yhtä rakas kuin oma koira olisi ollut. Rotikan kuoltua varaäiti (jota nykyään kutsutaan mummoksi) otti sitten pienen terrierin, jackrusselina se hänelle myytiin (paperiton), mutta luulen että oli wörkki kun tuli Saksasta jostain tallilta ja oli kropaltaan enemmän parsonin tyyppinen. No, joka tapauksessa, tuo terrieri oli mummon elämän valo melkein 12 vuotta, kunnes jouduttiin nukuttamaan pois viime joulukuussa. Vielä puoli vuotta myöhemminkin mummo liikuttuu kyyneliin terrieristä puhuessa, niin kovin sitä ikävöi. No, oltiin tässä pitkä viikonloppu mummon luona, hän kun asuu eri paikkakunnalla. Mummo on koko koronakevään ikävöinyt mun poikaa, oltiin nähty viimeksi jouluna, siispä hän oli enemmän kuin onnellinen kun vihdoin uskalle...

Vanhempainvapaalla saa tehdä sunnuntaitöitä ilman, että se vaikuttaa Kelan tukiin. Siispä olen tehnyt projektiluontoisesti pieniä hommia, alkuvuodesta parit yhdistyksen vuosikirjanpidot ja tilinpäätökset ja nyt sitten osakeyhtiöiden edunsaajailmoituksiin liittyviä hommia (ilmoitukset pitää 1.7. mennessä olla laitettuna!) Eihän tällä rikastumaan pääse, mutta saa kivasti aivoja vähän aktivoitua ja tietenkin ne pienetkin palkat on aina kotiin päin. Jos en ole täällä aiheesta aihemmin juuri puhunut, niin olen siis kirjanpitäjä ammatiltani. Ja rakastan työtäni! Muistan kun yläasteella jo mietin (silloin 14-15-vuotiaana) että unelmatyö olisi tilitoimistossa. Ja sitten siihen unelmatyöhöni pääsin, ja aivan mahtavaan työporukkaan vielä (tästäkin tapahtumaketjusta voisi kirjoittaa oman postauksen). Oon ollu todella onnekas! Kuitenkin, kuten lukioni seinällä meitä opiskelijoita muistutettiin: "Älä tyydy vähään" , olen alkanut miettiä mitä seuraavaksi. Olen tehnyt kirjanpitäjän homm...