Koiranaisesta koiria harrastavaksi äidiksi

 Talvi on mennyt tiiviisti arjen pyörittämisessä - lapsi hoitoon, töihin, lapsen haku hoidosta, koirien lenkitys, ruoka ja sitten pari tuntia leikkimistä ennen kuin lapsi nukahtaa ja mä saan hetken nollata telkan edessä. Lapsi tykkää päiväkodissa olemisesta ja mä nautin töistäni, eli hyvin menee silti! Nyt kuitenkin kesä lähestyy ja kummasti huomaan löytäväni itseni etsimässä kalusteita terassille. Aluksi kuitenkin pitäisi saada rakennettua uusi terassi.  Terassimme on tällä hetkellä betonilaatoista tehty eikä se ole enää kovin tasainen. Pöydät ja tuolit keikkaa kun niitä ei saa tasapainoon laattojen päällä. Meinasin, että tänä keväänä pitäisi saada siis rakennettua puusta uusi terassi tuohon päälle ja siihen sitten uusi sohvakalusto ja/tai riipputuoli niin jo kelpaisi ilta-auringosta nautiskella! Harmi vaan että itse en osaa tehdä yhtään mitään, eli tarvitsen jonkun auttamaan ja neuvomaan. Ja täytyy vielä varmistaa sekin, että tarvitsenko taloyhtiön luvan terassin rakentamise...

 Hippu on nyt ollut pari viikkoa kotona, ja tää on ihanaa!  Lapsi alkoi Hipun loman aikana nukkua kokonaisia öitä ja mä en oo enää törkeen väsynyt koko ajan. Hipulla oli selkeästi vähän kunto huonontunut ja se oli myös lihonut, niin alussa lenkit meni leppoisasti kun ei se jaksanut vetää 😂 Käydään pari lenkkiä päivässä eikä Hippu huuda joka kerta kun aletaan tehdä lähtöä. Hippu on rennompi ja hiljaisempi, mä oon rennompi, koirat tulee hyvin juttuun ja elämä on ihanaa! (ja mä oon ottanut pari lonkeroa ennen kuin kirjoitin tämän) Mä oon alottanu juoksukunnon rakentelun taas alusta. Viimeksi pari vuotta sitten tätä tein ja olin innoissani kuinka nopeasti sain tuloksia - sit tulin raskaaksi eikä pystynyt enää hölkkäämään. Nyt oon pari viikkoa melkein joka päivä hölkänny jonkun matkan ja koko ajan jaksaa paremmin. Tää on kivaa! Tavoitteena 5km, uskaltaisko sanoa että vielä tän vuoden puolella? Välillä ottaa päähän kun on melkein päässyt siihen ns. flow-tilaan (kun alussa tuntuu si...

Mulla on ihana varaäiti, 69 v, joka oli mun äidin ystävä ja tunsi mummonikin hyvin. Hänellä oli rotikka kun mä olin teini ja sen kautta aloin hengaamaan hänen kanssaan - halusin omaa koiraa jota en voinut äidin allergian takia saada ja tuo rotikka oli mulle yhtä rakas kuin oma koira olisi ollut. Rotikan kuoltua varaäiti (jota nykyään kutsutaan mummoksi) otti sitten pienen terrierin, jackrusselina se hänelle myytiin (paperiton), mutta luulen että oli wörkki kun tuli Saksasta jostain tallilta ja oli kropaltaan enemmän parsonin tyyppinen. No, joka tapauksessa, tuo terrieri oli mummon elämän valo melkein 12 vuotta, kunnes jouduttiin nukuttamaan pois viime joulukuussa. Vielä puoli vuotta myöhemminkin mummo liikuttuu kyyneliin terrieristä puhuessa, niin kovin sitä ikävöi. No, oltiin tässä pitkä viikonloppu mummon luona, hän kun asuu eri paikkakunnalla. Mummo on koko koronakevään ikävöinyt mun poikaa, oltiin nähty viimeksi jouluna, siispä hän oli enemmän kuin onnellinen kun vihdoin uskalle...

Vanhempainvapaalla saa tehdä sunnuntaitöitä ilman, että se vaikuttaa Kelan tukiin. Siispä olen tehnyt projektiluontoisesti pieniä hommia, alkuvuodesta parit yhdistyksen vuosikirjanpidot ja tilinpäätökset ja nyt sitten osakeyhtiöiden edunsaajailmoituksiin liittyviä hommia (ilmoitukset pitää 1.7. mennessä olla laitettuna!) Eihän tällä rikastumaan pääse, mutta saa kivasti aivoja vähän aktivoitua ja tietenkin ne pienetkin palkat on aina kotiin päin. Jos en ole täällä aiheesta aihemmin juuri puhunut, niin olen siis kirjanpitäjä ammatiltani. Ja rakastan työtäni! Muistan kun yläasteella jo mietin (silloin 14-15-vuotiaana) että unelmatyö olisi tilitoimistossa. Ja sitten siihen unelmatyöhöni pääsin, ja aivan mahtavaan työporukkaan vielä (tästäkin tapahtumaketjusta voisi kirjoittaa oman postauksen). Oon ollu todella onnekas! Kuitenkin, kuten lukioni seinällä meitä opiskelijoita muistutettiin: "Älä tyydy vähään" , olen alkanut miettiä mitä seuraavaksi. Olen tehnyt kirjanpitäjän homm...

Terve. Tästä onkin yli 1,5 vuotta kun olen viimeksi jotain julkaissut, joten eiköhän olisi aika kertoa kuulumisia. Minulla on mielestäni hyvä syy hiljaiselooni, täällä tapahtui isoja muutoksia ja blogi unohtui. Ensin, raskaustestiin ilmestyi toinen viiva ihan odottamatta joulun pyhien jälkeen. En ollut parisuhteessa, joten raskaus oli yllätys, mutta shokista selvittyäni tiesin tämän olevan minulle hyvä juttu. Ultrassa todettiin, että sikiöllä oli niskaturvotusta. Raja-arvo on yleensä 3,5mm, jos turvotusta on sen yli, asiaa tarkkaillaan tai tutkitaan. Meidän lääkäri mittasi 7mm. Sain lähetteen Helsinkiin, missä erikoislääkäri ultrasi kolmeen kertaan kevään aikana, sekä otettiin istukkanäyte. Yhdessäkään testissä ei kuitenkaan löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, joten pelon sekaisin tuntein jäätiin vaan odottelemaan että lapsukainen saapuu. Toiseksi, raskausuutisten jälkeen totesin, että haluan muuttaa takaisin kotikaupunkiini, missä minulle olisi paremmat tukiverkot. Tämä osui ...

Käytiin metsässä nauttimassa aurinkoisesta päivästä, hyvin tarkeni ilman takkia! Hippu täyttää parin kuukauden päästä jo 4 vuotta, Hilla 4 kuukauden päästä jo 8 vuotta. Mihin tämä aika oikein menee?  Parin viikon päästä olisi jälleen dobermannien agilitypäivä ja viikko siitä parsonien agilitypäivä. Täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä hallilla nyt muutaman kerran ennen treenipäiviä ettei kalliit treenit mene perusasioiden muistelemiseen..... Keppitreeniä ollaan käyty pariin kertaan keskenämme tekemässä, mutta väittäisin että oma ohjaus on taas päässyt vähän ruosteeseen. Aurinkoista syksyä toivottaa Pia & tytöt